Sinä, minä ja Gurdjieff

Eräs tunnettu mystikko tapasi ytimekkäästi sanoa, että Gurdjieff on kuollut. Gurdjieff itse esitti, että opetus ja traditiot tahtovat laimentua ajan myötä, alun perin ravitseva ja makoisa kanakeitto muuttuu sukupolvien vaihtuessa laihaksi vesivelliksi ja lopulta pelkäksi haaleaksi vedeksi. Hänen työnsä, joka käsittää ryhmissä tapahtuvan toiminnan, yksilöllisen, sisäisen työn ja massiivisen määrän kulttuurisia tuotoksia, jatkuu edelleen, mutta kuinka merkittävä ja vaikuttava se on tänä päivänä?

Olemisen oppiminen vaatii aikaa
Me haluamme arvottaa asioita, valita parasta ja optimoida ajankäyttöä ja ponnistuksiamme. Haluamme opettajaksi Jeesuksen tasoisen henkilön ja opetusjaksoksi viikonloppuun mahtuvan pikkusession tai mieluummin äänitteitä korvanappiin työmatkalla kuunneltavaksi. Tehokasta sen pitää olla ja parasta laatua. 

Kokonaisuutena elämän valtaisa virta ei tietenkään vaikuta kovin tehokkaalta. Oma talousjärjestelmämme tuhlailee materiaa ja energiaa, ja me itse säästämme vaivoja ja aikaa  haaskataksemme säästyneen ajan ja tarmon viihteeseen ja turhaan toimintaan. Olemme niin sitoutuneita tehokkuuteen, että vanhanaikainen kunnon joutenolo on lähes mahdotonta meille.

Kohti yksilöyttä
Kaikissa opetuksissa on yhteisiä piirteitä: tarvitaan alkuponnistus ja sitoutuminen, tarvitaan suotuisa ympäristö, vuorovaikutusta toisten kanssa, ehkä on jopa autettava toisia heti kun pystyy. Ja samaan aikaan on kunnioitettava elämän suurta salaisuutta. Me olemme perimmältään yksin ja itsellisiä, kohtaamme syntymän vailla omia valmiuksia ja kuolemassa on tietty yksinäisyyden komponentti, joka on monen vanhuksen syvällisen pohdinnan kohteena pitkälti ennen viimeistä hetkeä. Mikä on siis tasapaino yhdessäolon ja yksilöisyyden välillä. Käytän sanaa ‘yksilöisyys’ yksilöllisyyden sijasta, koska ‘yksilöllisyys’ on turhan helppo ja teennäinen lisäke, jonka voi ostaa markkinamieheltä tai kopioida toisilta. 

Kunnon yksilöisyys vaatii kyvyn kohdata ja erota. Gurdjieffin työssä on vahvana yhteisen jakamisen, kuuntelemisen ja kanssakokemisen piirre. Se sanomaton ja ilmaisematon, poluton polku, on yksilöisen ihmisen tie. Gurdjieff puhui siitä, miten me olemme kieroutuneita idiootteja. Meidän on tultava oikeanlaisiksi idiooteiksi (antiikin kreikan ‘idiotes’ tulee sanasta ‘idios’, itsellinen henkilö, jolla oli oikeus saada haltuunsa ruukunsirpale, jota käytettiin kaupunkikohtaisissa kansanäänestyksissä äänten laskentaan). Tie oikeaan idioottiuteen alkaa oman itsen tutkinnalla ja hankkimalla voimaa ja reflektiokykyä nähdä oma itse. 

Todellisuuden tarkkailija optikon työpajassa
Meidän aikamme tarvitsee kykyä havaita todellisuus. On kuin kaleidoskooppi, joka on täynnä joutavaa värikästä silppua, pitäisi muuttaa kaukoputkeksi – ja mikroskoopiksi – ja vielä makroskoopiksi – oikeastaan ontoskoopiksi (ontos – oleminen ja skopein – katsoa), läsnäolevuuden instrumentiksi. Gurdjieffilla on hyvä optikon työpaja tähän, joten aloitetaan todellisuuden tarkkailu yhdessä. Ehkä voimme myöhemmin jopa osallistua ympäröivään tapahtumien virtaan kanssatekijöinä ja kanssaluojina. Se olisi jo kova juttu ja kelpoisa tavoite meille kaikille.  

2021 Paavo Nevalainen

Kuva Gisèle Sarfatin lyhytelokuvasta ’Rencontre inachevée: Louis Jouvet et G.I. Gurdjieff’ 2010.

Leonid Stjernvall (1872 – 1938) Gurdjieffin matkassa Suomesta Pariisiin

Leonid Stjernvall

Lääkäri, kollegiasessori
Gurdjieffin suomalainen oppilas

Leonid Stjernvall syntyi 26. huhtikuuta 1872 Moskovassa. Hän oli kenraalimajuri Gustav Alexander Robert Stjernvallin ja tämän toisen vaimon, Anna Oldecoppin, poika. Hänet vihittiin avioliittoon 3. syyskuuta 1905 Venäjän Ylä-Laukaan kaupungissa Elisabet Grigorievna Feodoshevin kanssa. Elisabet  oli syntynyt 17. tammikuuta 1885 Pietarissa.

Stjernvall oli tunnettu lääketieteen tohtori ja psykologi ja hän toimi parantolassa, jossa tehtiin sähköstimulaatioon perustuvaa hierontaa ja vesihoitoja. Laitoksen arvellaan sijainneen Suomessa.

Stjernvall tapasi Gurdjieffin ensi kerran vuonna 1915 ja hän oli yksi niistä kuudesta oppilaasta, jotka tapasivat Gurdjieffia päivittäin Filippovin kahvilassa Pietarissa.

Sanotaan, että Stjernvall oli hiljainen, miellyttävä, asiallinen ja hillitty ihminen, joka  kokouksissa esitti asiat tohtorimaisella tyylillä osoittamatta minkäänlaisia tunnereaktioita. Ryhmä kokoontui toisinaan Stjernvallien kotona Suomessa.

Eräässä kokouksessa Gurdjieff antoi ryhmälle tehtävän, jossa heitä pyydettiin kertomaan asiasta, joka oli kaikkein pahinta, mitä he olivat milloinkaan joutuneet elämässään tekemään. Ryhmäläisten oli tuskallista seurata Stjernvallin rauhallista selontekoa. Gurdjieff kuunteli eikä sanonut mitään, mutta jähmetti hänet sitten sellaisella läpitunkevalla katseella, että se pysäytti tohtorin kesken lauseen. Gurdjieff sanoi sitten, että ”joku toinen kerta, tohtori, sinä olet vilpitön ja muistat nämä asiat tarkasti …pohdihan sitä”. Tässä tilanteessa huomattiin, että kyse ei ollut teeskentelystä, vaan pikemminkin kaksijakoisuudesta. Se oli kaksijakoisuutta ihmisessä, joka on alkanut havaita itsessään asioita, joista ei ole koskaan aikaisemmin ollut tietoinen.

Tohtori Stjernvall ja hänen vaimonsa olivat keskeisiä jäseniä ryhmässä, jonka Gurdjieff johti Venäjän vallankumouksen aikana kahden eri armeijan, punaisten ja valkoisten, taistelulinjojen välitse Kaukasuksen yli Tbilisin kaupunkiin. Tbilisissä Elisabet synnytti pojan, jonka biologinen isä oli Gurdjieff. Leonid, joka ei itse voinut saada lapsia, kasvatti poikaa yhdessä vaimonsa kanssa. Leonidin kerrotaan olleen hyvin iloinen Nikolain syntymästä.

Leonid Stjernvall ja George Ivanovits Gurdjieff Kaukasuksella.

Usein juuri Stjernvall tasoitti ryhmän tietä suhteessa viranomaisiin. Eräänkin kerran Gurdjieff oli, kuten tavallista, lähettänyt tohtorin hankkimaan valkoisen puolen Venäjän passin ryhmän jäsenille ja kun Stjernvall meni virkamiesten luokse dokumenttien kanssa, ryhmän jäsenet päästettiin vaivatta läpi. Stjernvall neuvotteli valtion korkeiden virkamiesten kanssa Tbilisissä siitä, mihin rakennukseen Instituutti perustettaisiin. Häntä pidettiin neuvottelemisen erityisenä asiantuntijana.

Georgian valtion historiallisesta keskusarkistosta löytyvien asiakirjojen mukaan Gurdjieffin oppilaat Leonid Stjernvall, Jeanne ja Alexandre de Salzmann sekä Thomas de Hartmann jättivät Valtion opetusministerille osoitetun hakemuksen, jossa he anoivat lupaa avata G. I. Gurdjieffin filosofiaan perustuvan ”Ihmisen Sopusointuisen Kehittämisen Instituutin”. Instituutti avattiin syksyllä 1919.  Poliittisten olojen kiristyttyä tilanne kuitenkin muuttui ja toiminta Tbilisissä päättyi. Syksyllä 1920 Gurdjieff avasi Istanbulissa Instituuttinsa “Konstantinopolin haarakonttorin” ja siellä tohtori Stjernvall tunnettiin lääketieteellisen voimistelun ohjaajana.

Stjernvall -suvun vaakuna

Ruotsin sukututkimusluettelossa, jossa luetteloidaan Suomen Ritarihuoneelle kirjattujen sukujen jälkeläisiä, Stjernvall mainitaan rytmisen voimistelun instituutin johtajana Ranskan Fontainebleaussa.

Myöhemmin, kun Instituutti muutti Saksaan, Stjernvall ja hänen vaimonsa kävivät Suomessa selvittämässä varojaan. Kun he palasivat, heillä oli mukanaan huomattava summa rahaa Instituutin toimintaa varten. Vuonna 1924 Stjernvall lähetettiin etukäteen, yhdessä A. R. Oragen kanssa, New Yorkiin ennen Gurdjieffia ja muuta ryhmää, aloittamaan logistiset ja rahoitukselliset valmistelut, jotka tekisivät Amerikan matkan mahdolliseksi.

Stjernvallin mainitaan usein olleen kokouksissa Gurdjieffin rinnalla vastaamassa kysymyksiin. Gurdjieffin jouduttua Ranskassa auto-onnettomuuteen Stjernvall kiiruhti rouva Hartmannin kanssa sairaalaan ja vei hänet kotiin Fontainebleau-Avonissa sijainneeseen Instituuttiinsa.

Gurdjieffilla oli tapana  kirjoittaa pääteostaan ‘Belsebubin tarinoita pojanpojalleen’ vilkkaissa pariisilaiskahviloissa kuten ‘Cafe de la Paix’. Tohtori Stjernvall istui usein hänen seurassaan tuntikausien ajan hiljaisena ja ulkonaisesti vailla näkyvää roolia.  Gurdjieff näytti Stjernvallille kirjoituksiaan. Venäjänkielentaitoinen Stjernvall ehdotti niihin muutoksia, jotka Gurdjieff mitä todennäköisimmin otti kiitollisuudella vastaan. Kuvaus piirtää rauhallisen näkymän syvässä keskittymisen tilassa olevasta kirjailijasta. Hänen rinnallaan istuu parrakas vanha ystävä, joka on täydellisen omistautunut olemaan avuksi.

Gurdjieff sulki instituuttinsa, Le Prieuré des Basses-Loges, vuonna 1932. Sen jälkeen Stjernvallit muuttivat Normandiaan, missä tohtori Stjernvall eli loppuelämänsä. Yhtenä Gurdjieffin uskollisimmista oppilaista Stjernvall ja hänen perheensä pysyivät vuosien varrella edelleen yhteydessä Gurdjieffiin. Leonid Stjernvallin sairastuttua syöpään Gurdjieff kävi usein tapaamassa häntä ja oli ollut silminnähden huolestunut ’kallisarvoisen ja uskollisen kumppanin’  terveydentilasta.

Leonid Stjernvall kuoli 2. huhtikuuta 1938 Sottevillessä, Ranskassa.

2021  Pentti Wirta