Vertausten kieli C. S. Lewisin Suuressa Avioerossa

Ihmisen sielullisia tiloja ja sielullista kehitysmahdollisuutta koskeva opetus on muinaisista ajoista alkaen ollut kätkettynä erityiseen VERTAUSTEN KIELEEN. Piilottamisen syynä on ollut tarve säilyttää tällainen arvokas ja tärkeä opetus muuttumattomana ja vääristelemättömänä.

Vertausten kieltä tavataan Raamatussa, kuten yleensäkin eri uskontojen pyhissä kirjoissa. Riippuu ihmisen kehitystasosta, ymmärtääkö hän ja miten täten annetun henkisen opetuksen. Esim. kertomus Baabelin tornista tulisi myös ymmärtää eikä vain opetella ulkoa. Kehityspsykologian kielelle käännettynä tuo tornin rakentaminen on kuvaus ihmisestä, joka ajautuu poispäin idästä* eli valon lähteestä (korkeamman tiedon lähteestä) ja yrittää itse omin neuvoin ilman ylhäältä saatua apua selviytyä Taivaaseen eli korkeimpaan kehitystasoon. Tämä on mahdotonta, ja lopputulos on kielten sekamelska eli ihmisen sisäisen yhtenäisyyden hajoaminen.

*) Näin englanninkielinen Raamattu: 1. Moos. 11:2: “they journeyed from the east”. Suomenkielisessä on ilmaistu päinvastoin: se puhuu lähdöstä “itään päin”.

Uudessa Testamentissa on runsaasti vertauksia, osittain selitettyinäkin.

Lewisin kertomus tulee elävämmäksi kun käytetään eräitä selitysmahdollisuuksia hyväksi. Lähtö slummista on kirjan alku. Slummi on eloton, lohduton sieluntila, jolle on tyypillistä riitaisuus ja negatiivisuus. Harmaan kaupungin kasvaminen pelkästään kuvittelemalla on epätodellisiin haaveisiin vajonneen puolihämärän tajunnan fantasiamaailma.

Ryhmä bussipysäkillä on riitainen kuten ihmisyhteisöt yleensä. Kaikki kuitenkin ovat siellä OMASTA VAPAASTA TAHDOSTAAN, joka on eräs henkisen kehityksen perusehtoja. Toinen edellytys on APU YLHÄÄLTÄ. Sen eräs edustaja tässä on bussinkuljettaja.

Matkan korkeampaan tajunnantilaan Lewis kuvaa kohoamisena. Mutta perille tultua ilmenee että ollaan AIVAN UUDESSA ULOTTUVUUDESSA, joka on vertaus korkeammasta tajunnan tilasta. Kasvaessaan koossa on ihminen samalla harventunut ja tullut (sielullisesti) läpinäkyväksi. Paljastuu kuinka vähän ihmisessä on kiinteää. Mutta tuo uusi ympäristö on todellinen ja kiinteä: ihminen ei nykytilassaan pysty sitä juuri järkyttämään. Jopa tuon uuden ulottuvuuden veisikin on niin kiinteää, ettei ihminen pysty sitä nykytilassaan juomaan. Vesi läpinäkyvänä ja kirkkaana on vanhastaan merkinnyt vertausten kielessä TOTUUTTA.

Kun pitemmälle ehtineet Valon Henget tulevat auttamaan uusia tulokkaita, yrittävät he osoittaa itsekullekin, missä on tämän perusvirhe, josta luopuminen olisi sielullisen kiinteytymisen ja siis kehityksen edellytys. Eri tyypeillä esteet ovat erilaisia. Tahtotyyppi (Iso mies) on varma omasta oikeudenmukaisuudestaan. Älyllinen tyyppi (Piispa) taas saivartelee siitä oliko Kristuksen oikeastaan tarpeen kuolla. Tämä teoria on hänelle rakkaampi kuin Taivas.

Knalli on ollut varsinkin Lontoossa tietynlainen statussymboli. Tämänhattuiset miehet täyttävät aamuisin maanalaisen ja bussit kiiruhtaessaan työpaikoilleen Cityyn, jonkin suuren yhtymän toimistoon, jossa rahaa on kaikkialla paitsi omassa tilipussissa. Kateus ja kullanhimo voivat syntyä. Taivaassa on kultaa (s.o. korkeamman tajunnan tiedot ovat erittäin arvokkaita) mutta valitettavasti sitä ei voi tuoda alas “harmaaseen kaupunkiin”.

Lady edustaa epäitsekästä rakkautta parhaimmillaan. Häntä vastassa olevat Kääpiö ja Näyttelijä ovat ihmisen sielunelämän kaksi eri puolta. Kääpiö on PERUSOLEMUS, joka on jäänyt varsin heikosti kehittyneeksi. Näyttelijä on PERSOONALLISUUS, joka on vahva. Näitä käsitteitä selvittelee tarkemmin P. D. Ouspensky: Ihmisen sielulliset kehitysmahdollisuudet.

Toistakymmentä erilaista ja värikästä sieluntyyppiä piirtyy nähtäväksi. Tarkkaavainen lukija huomaa siellä täällä joidenkin tuttaviensa ikäviä luonteenpiirteitä ja rehellinen lukija voi löytää oman itsensäkin.

Lähes kaikilla on sielullisen kehityksen tiellä este, joka voidaan ilmaista yhdellä sanalla: TAKERTUMINEN. Yksi takertuu emotionaaliseen rakkauteensa omaan lapseensa, toinen aineelliseen hyötyyn (kultaan), kolmas taiteilijan maineeseensa, neljäs turhamaisuuteensa (vaatteet) jne. Kaikki takertuvat johonkin joka ei ole todellista eikä kuulu siis Taivaaseen, jossa kaiken on oltava todellista.

Lewis opettaa että olipa takertuman SYY mikä hyvänsä, pääasia on itse takertuminen epätodellisuuteen. Taivaaseen onnistuu jäämään muuan sielu, joka ALISTUU LUOPUMAAN omasta esteestään (ruokahalustaan) saaden yllätyksekseen nähdä senkin muuttuvan hyväksi ja käyttökelpoiseksi välineeksi tuossa uudessa ulottuvuudessa. Millaiseksi todella mahtaakaan muuttua äidinrakkauden tai ystävyyden ylösnoussut hahmo, kysyy Lewis.

Korkeamman tajunnan jo saavuttaneita Lewis kuvaa lempeinä ja päättäväisinä, mistään pahastumattomina. He tekevät todella parhaansa auttaakseen uusia tulokkaita. Mutta he eivät voi luopua näiden puolesta, se on jokaisen itse tehtävä. Myöskään eivät Valon Henget alennu “harmaan kaupungin” (s.o. tavallisen päivätajunnan) tasolla, ensiksi koska se on heille mahdotonta ja toiseksi koska “terveen tekeytyminen hulluksi ei hiukkaakaan auttaisi hulluja”.

Lewis vihjaa muuten siihen, että pilkkaajat ja ateistit voivat saavuttaa useinkin korkeamman tason, tietenkin luopumalla pilkastaan ja ateismistaan, kun taas itsestään kovin varmat palaavat takaisin alemmalle tasolle.

Kristuksen tehtävään viittaa Lewis selvästi lauseella! “Vain Yksi on laskeutunut alas Helvettiin” ja siis kokenut sen kärsimyksen joka ihmisen on kohdattava.

Aina kun kerronta kulkee minä-muodossa, on aihetta tarkastella sitä yksityisen ihmisen sisäisen sieluntapahtuman heijastumana ja vertauksena. Tämän näkemyksen mukaan bussipysäkillä on ryhmä ihmisen KESKENÄÄN RISTIRIITAISIA MINUUKSIA. Valon Henget ja kiinteytyminen korkeamman tajunnan tilassa ovat HERÄÄVÄN MINÄTAJUNNAN ilmentymiä. Taivasten valtakuntahan on ihmisessä itsessään.

Lopuksi Lewis väläyttää näkemystään ajasta ja ikuisuudesta. Hän antaa opettajansa huomauttaa, että NYKYTILASSAAN IHMINEN EI VOI KÄSITTÄÄ IKUISUUTTA. Edessä on yhä jatkuva kasvu ja sielunkehitys, johon Lewis viittaa piirtämällä taustalle huimaavaan korkeuteen kohoavat vuoret, joilla nouseminen on seuraava vaihe.

Aleksandra Ionowan kauniit vertauskuvalliset värikuvat liittyvät erinomaisen onnistuneesti teokseen.

Lewis päättää kertomuksensa siihen että KELLO LÖI KOLME. Luku KOLME on vanhastaan merkinnyt vertausten kielessä jonkin saattamista PÄÄTÖKSEEN.

Hyvä kirja kannattaa lukea kolme kertaa. Ensin juonen takia, sanoja seuraten. Toisen kerran sisällön takia, siis ymmärtäen. Kolmannen kerran opetuksen takia, siis käytäntöön soveltaen.

C. S. Lewis “Suuri Avioero” on sellainen kirja.

Kari Krohn

Jämsässä 1971 – Jämsän Lehti Oy

Kari Krohnin suomentama versio on myynnissä Karatas-Seura ry:n nettisivuilla. Lisätietoja täällä.

Kirjasuositus: Olemisen todellisuus

Ihminen on itselleen arvoitus. Hän janoaa Olemista, kaipaa kestävyyttä, pysyvyyttä, absoluuttisuutta – hän kaipaa olemista. Osallisuus syvempään todellisuuteen herää kysymyksenä: ”Kuka minä olen – kuka olen tässä maailmassa?” Tämä on polun ensimmäinen askel.

Olemisen todellisuus kirja pohjautuu G. I. Gurdjieffin läheisimmän seuraajan Jeanne de Salzmannin muistikirjoihin ja tarjoaa uutta oivallusta hänen henkiseen opetukseensa – gnosiksen tiehen tai “olemisen tietoon”, jota on välitetty eteenpäin aina kaukaisista antiikin ajoista asti. Olemisen todellisuus on kokonainen ja ainutlaatuisen arvovaltainen opas suuren opettajan ideoihin ja menetelmiin.

Gurdjieff arvosti perinteisiä uskonnollisia harjoituksia, joiden hän katsoi kuuluvan kolmeen yleiseen kategoriaan: fakiirin tiehen, joka liittyy fyysisen kehon hallitsemiseen, munkin tiehen, joka pohjautuu uskoon ja tunteeseen ja joogin tiehen, joka keskittyy mielen kehittämiseen. Gurdjieff esitti opetuksensa Neljäntenä tienä, joka yhdistää näiden kolmen tien eri puolet yhteen itseä koskevan tiedon polkuun. Neljännellä tiellä edistyminen tapahtuu tietoisten ponnistusten kautta kohti sellaista ajattelun ja tunteen laatua, joka saa aikaan uudenlaisen kyvyn rakastaa ja nähdä asioita selkeästi.

Jeanne de Salzmann (1889-1990) tapasi Gurdjieffin Tbilisissä 1919 ja sitoutui tämän oppilaaksi. Ennen kuolemaansa Gurdjieff ohjeisti madame de Salzmannia elämään ”yli 100-vuotiaaksi” vakiinnuttaakseen hänen opetuksensa maailmaan. Hän antoi de Salzmannille oikeudet kaikkiin kirjoituksiinsa ja tanssiharjoituksiinsa. Madame de Salzmann kuoli 101-vuotiaana Pariisissa toteutettuaan neljäkymmentä vuotta Gurdjieffin toiveita kirjojen ja Gurdjieff-keskusten avulla.

Olemisen todellisuus — Gurdjieffin neljäs tie
Alkuteos: The Reality of Being
Tekijät: De Salzmann, Jeanne (Kirjoittaja), Iitti, Vesa (Kääntäjä)
Kustantaja: Viisas Elämä
Painos: 2. painos, 2022

Gurdjieff – syntymäpäiväkonsertti 2022

G. I. Gurdjieff

G. I. Gurdjieff / Thomas de Hartmann -musiikkia Gurdjieffin syntymäpäivän kunniaksi. Solistina pianisti Charles Ketcham.

In Celebration’ konserttitaltiointi julkaistiin YouTubessa 15.1.2022.

Video alkaa noin kohdasta 2:42.

OHJELMA
1) Prayer / Prière
2) Greek Melody / Mélodie grecque
3) Sayyid Chant / Chant sayyId
4) Sayyid Dance / Danse sayyid
5) The Initiation of the Priestess / L’Initiation de la prêtresse
6) Waltz / Valse
7) Sayyid Chant and Dance, No. 8 / Chant et danse (sayyid) Nº 8
8) Moderato in C minor / Moderato en ut mineur
9) Hymns from a Great Temple, No. 5 / Hymnes d’un grand temple, Nº 5
10) Hymns from a Great Temple, No. 3/Hymnes d’un grand temple, Nº 3
11) Joyous Hymn / Hymne joyeux
12) The Bokharian Dervish, Hadji-Asvatz-Troov / Le derviche boukharien

Säveltäjä Thomas de Hartmann oli vuodesta 1917 aina vuoteen 1929 Gurdjieffin uskottu oppilas, Tuona ajanjaksona Pariisin lähellä sijainneessa Gurdjieffin johtamassa Ihmisen Sopusointuisen Kehittämisen Instituutissa Thomas de Hartmann sovitti ja kirjoitti yhteistyössä Gurdjieffin kanssa suuren osan musiikista, jonka Gurdjieff kokosi ja jota musiikkia käytettiin hänen rytmisten liikesarjojensa (Movements) harjoituksissa.

Leonid Stjernvall (1872 – 1938) Gurdjieffin matkassa Suomesta Pariisiin

Gurdjieffin suomalais-venäläinen oppilas Leonid Stjernvall (1872 – 1938) oli tunnettu lääkäri ja psykologi.

Leonid Stjernvall tutustui Gurdjieffiin Pietarissa vuonna 1914, ja pysyi tämän uskollisena oppilaana kuolemaansa saakka, ollen Gurdjieffin pitkäaikaisin seuraaja.

Lääketieteen tohtori, kollegiasessori Leonid Stjernvall syntyi 26. huhtikuuta 1872 Moskovassa. Hänen isä oli suomalainen kenraalimajuri Gustav Alexander Robert Stjernvall ja äiti venäläinen Anna Oldecopp. Stjernvall vihittiin avioliittoon 3. syyskuuta 1905 Venäjän Ylä-Laukaan kaupungissa Elisabet Grigorievna Feodoshevin kanssa. Elisabet  oli syntynyt 17. tammikuuta 1885 Pietarissa.  

Leonid Stjernvall opiskeli Moskovan yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, ja hänestä tuli laillistettu lääkäri vuonna 1898. Hän toimi Venäjän sisäministeriön lääketieteellisen osaston virkamiehenä vuodesta 1902, ja sai nimineuvoksen virka-arvon ja kollegiassessorin virka-arvon vuonna 1906. Hänet erotettiin virasta vuonna 1907, jonka jälkeen hän toimi lääkärinä Pietarissa ja sähköstimulaatiohierontaa ja vesihoitoja tarjonneen parantolan johtajana. Parantolan arvellaan sijainneen joko Pietarissa tai Suomessa.

Gurdjieffin uskollinen oppilas

Leonid Stjernvall tutustui Gurdjieffiin Pietarissa vuonna 1914, ja pysyi tämän uskollisena oppilaana kuolemaansa saakka, ollen Gurdjieffin pitkäaikaisin seuraaja. Hän oli yksi niistä kuudesta oppilaasta, jotka tapasivat Gurdjieffia päivittäin Filippovin kahvilassa Pietarissa.

Sanotaan, että Stjernvall oli hiljainen, miellyttävä, asiallinen ja hillitty ihminen, joka  kokouksissa esitti asiat tohtorimaisella tyylillä osoittamatta minkäänlaisia tunnereaktioita. Ryhmä kokoontui toisinaan Stjernvallien kotona Suomessa. Stjernvallin vaimo kertoi myöhemmin, että hänen miehensä oli fanaattisesti, ”melkein orjamaisesti”, omistautunut Gurdjieffille, ja oli P. D. Ouspenskin ohella paras Gurdjieffin uusien oppilaiden värvääjä. 

Eräässä kokouksessa Gurdjieff antoi ryhmälle tehtävän, jossa heitä pyydettiin kertomaan asiasta, joka oli kaikkein pahinta, mitä he olivat milloinkaan joutuneet elämässään tekemään. Ryhmäläisten oli tuskallista seurata Stjernvallin rauhallista selontekoa. Gurdjieff kuunteli eikä sanonut mitään, mutta jähmetti hänet sitten sellaisella läpitunkevalla katseella, että se pysäytti tohtorin kesken lauseen. Gurdjieff sanoi sitten, että ”joku toinen kerta, tohtori, sinä olet vilpitön ja muistat nämä asiat tarkasti …pohdihan sitä”. Tässä tilanteessa huomattiin, että kyse ei ollut teeskentelystä, vaan pikemminkin kaksijakoisuudesta. Se oli kaksijakoisuutta ihmisessä, joka on alkanut havaita itsessään asioita, joista ei ole koskaan aikaisemmin ollut tietoinen.

Tohtori Stjernvall ja hänen vaimonsa olivat keskeisiä jäseniä ryhmässä, jonka Gurdjieff johti Venäjän vallankumouksen aikana kahden eri armeijan, punaisten ja valkoisten, taistelulinjojen välitse Kaukasuksen yli Tbilisin kaupunkiin. Tbilisissä Elisabet synnytti pojan, jonka biologinen isä oli Gurdjieff. Leonid, joka ei itse voinut saada lapsia, kasvatti poikaa yhdessä vaimonsa kanssa. Leonidin kerrotaan olleen hyvin iloinen Nikolain (1917–2010) syntymästä.

Leonid Stjernvall ja George Ivanovits Gurdjieff Kaukasuksella.

Usein juuri Stjernvall tasoitti ryhmän tietä suhteessa viranomaisiin. Eräänkin kerran Gurdjieff oli, kuten tavallista, lähettänyt tohtorin hankkimaan valkoisen puolen Venäjän passin ryhmän jäsenille ja kun Stjernvall meni virkamiesten luokse dokumenttien kanssa, ryhmän jäsenet päästettiin vaivatta läpi. Stjernvall neuvotteli valtion korkeiden virkamiesten kanssa Tbilisissä siitä, mihin rakennukseen Instituutti perustettaisiin. Häntä pidettiin neuvottelemisen erityisenä asiantuntijana.

Monen mutkan kautta Tbilisistä Normandiaan

Georgian valtion historiallisesta keskusarkistosta löytyvien asiakirjojen mukaan Gurdjieffin oppilaat Leonid Stjernvall, Alexandre ja Jeanne de Salzmann sekä Thomas de Hartmann jättivät Valtion opetusministerille osoitetun hakemuksen, jossa he anoivat lupaa avata G. I. Gurdjieffin filosofiaan perustuvan ”Ihmisen Sopusointuisen Kehittämisen Instituutin”. Instituutti avattiin syksyllä 1919.  Poliittisten olojen kiristyttyä tilanne kuitenkin muuttui ja toiminta Tbilisissä päättyi. Syksyllä 1920 Gurdjieff avasi Istanbulissa Instituuttinsa “Konstantinopolin haarakonttorin” ja siellä tohtori Stjernvall tunnettiin lääketieteellisen voimistelun ohjaajana.

Stjernvall -suvun vaakuna

Ruotsin sukututkimusluettelossa, jossa luetteloidaan Suomen Ritarihuoneelle kirjattujen sukujen jälkeläisiä, Stjernvall mainitaan rytmisen voimistelun instituutin johtajana Ranskan Fontainebleaussa.

Myöhemmin, kun Instituutti muutti Saksaan, Stjernvall ja hänen vaimonsa kävivät Suomessa selvittämässä varojaan. Kun he palasivat, heillä oli mukanaan huomattava summa rahaa Instituutin toimintaa varten. Vuonna 1924 Stjernvall lähetettiin etukäteen, yhdessä A. R. Oragen kanssa, New Yorkiin ennen Gurdjieffia ja muuta ryhmää, aloittamaan logistiset ja rahoitukselliset valmistelut, jotka tekisivät Amerikan matkan mahdolliseksi.

Stjernvallin mainitaan usein olleen kokouksissa Gurdjieffin rinnalla vastaamassa kysymyksiin. Gurdjieffin jouduttua Ranskassa auto-onnettomuuteen Stjernvall kiiruhti rouva Hartmannin kanssa sairaalaan ja vei hänet kotiin Fontainebleau-Avonissa sijainneeseen Instituuttiinsa.

Gurdjieffilla oli tapana  kirjoittaa pääteostaan ‘Belsebubin tarinoita pojanpojalleen’ vilkkaissa pariisilaiskahviloissa kuten ‘Cafe de la Paix’. Tohtori Stjernvall istui usein hänen seurassaan tuntikausien ajan hiljaisena ja ulkonaisesti vailla näkyvää roolia.  Gurdjieff näytti Stjernvallille kirjoituksiaan. Venäjänkielentaitoinen Stjernvall ehdotti niihin muutoksia, jotka Gurdjieff mitä todennäköisimmin otti kiitollisuudella vastaan. Kuvaus piirtää rauhallisen näkymän syvässä keskittymisen tilassa olevasta kirjailijasta. Hänen rinnallaan istuu parrakas vanha ystävä, joka on täydellisen omistautunut olemaan avuksi.

Gurdjieff sulki instituuttinsa, Le Prieuré des Basses-Loges, vuonna 1932. Sen jälkeen Stjernvallit muuttivat Normandiaan, missä tohtori Stjernvall eli loppuelämänsä. Yhtenä Gurdjieffin uskollisimmista oppilaista Stjernvall ja hänen perheensä pysyivät vuosien varrella edelleen yhteydessä Gurdjieffiin. Leonid Stjernvallin sairastuttua syöpään Gurdjieff kävi usein tapaamassa häntä ja oli ollut silminnähden huolestunut ’kallisarvoisen ja uskollisen kumppanin’  terveydentilasta.

Leonid Stjernvall kuoli 2. huhtikuuta 1938 Sottevillessä, Ranskassa.

2021  Pentti Wirta