Sinä, minä ja Gurdjieff

Eräs tunnettu mystikko tapasi ytimekkäästi sanoa, että Gurdjieff on kuollut. Gurdjieff itse esitti, että opetus ja traditiot tahtovat laimentua ajan myötä, alun perin ravitseva ja makoisa kanakeitto muuttuu sukupolvien vaihtuessa laihaksi vesivelliksi ja lopulta pelkäksi haaleaksi vedeksi. Hänen työnsä, joka käsittää ryhmissä tapahtuvan toiminnan, yksilöllisen, sisäisen työn ja massiivisen määrän kulttuurisia tuotoksia, jatkuu edelleen, mutta kuinka merkittävä ja vaikuttava se on tänä päivänä?

Olemisen oppiminen vaatii aikaa
Me haluamme arvottaa asioita, valita parasta ja optimoida ajankäyttöä ja ponnistuksiamme. Haluamme opettajaksi Jeesuksen tasoisen henkilön ja opetusjaksoksi viikonloppuun mahtuvan pikkusession tai mieluummin äänitteitä korvanappiin työmatkalla kuunneltavaksi. Tehokasta sen pitää olla ja parasta laatua. 

Kokonaisuutena elämän valtaisa virta ei tietenkään vaikuta kovin tehokkaalta. Oma talousjärjestelmämme tuhlailee materiaa ja energiaa, ja me itse säästämme vaivoja ja aikaa  haaskataksemme säästyneen ajan ja tarmon viihteeseen ja turhaan toimintaan. Olemme niin sitoutuneita tehokkuuteen, että vanhanaikainen kunnon joutenolo on lähes mahdotonta meille.

Kohti yksilöyttä
Kaikissa opetuksissa on yhteisiä piirteitä: tarvitaan alkuponnistus ja sitoutuminen, tarvitaan suotuisa ympäristö, vuorovaikutusta toisten kanssa, ehkä on jopa autettava toisia heti kun pystyy. Ja samaan aikaan on kunnioitettava elämän suurta salaisuutta. Me olemme perimmältään yksin ja itsellisiä, kohtaamme syntymän vailla omia valmiuksia ja kuolemassa on tietty yksinäisyyden komponentti, joka on monen vanhuksen syvällisen pohdinnan kohteena pitkälti ennen viimeistä hetkeä. Mikä on siis tasapaino yhdessäolon ja yksilöisyyden välillä. Käytän sanaa ‘yksilöisyys’ yksilöllisyyden sijasta, koska ‘yksilöllisyys’ on turhan helppo ja teennäinen lisäke, jonka voi ostaa markkinamieheltä tai kopioida toisilta. 

Kunnon yksilöisyys vaatii kyvyn kohdata ja erota. Gurdjieffin työssä on vahvana yhteisen jakamisen, kuuntelemisen ja kanssakokemisen piirre. Se sanomaton ja ilmaisematon, poluton polku, on yksilöisen ihmisen tie. Gurdjieff puhui siitä, miten me olemme kieroutuneita idiootteja. Meidän on tultava oikeanlaisiksi idiooteiksi (antiikin kreikan ‘idiotes’ tulee sanasta ‘idios’, itsellinen henkilö, jolla oli oikeus saada haltuunsa ruukunsirpale, jota käytettiin kaupunkikohtaisissa kansanäänestyksissä äänten laskentaan). Tie oikeaan idioottiuteen alkaa oman itsen tutkinnalla ja hankkimalla voimaa ja reflektiokykyä nähdä oma itse. 

Todellisuuden tarkkailija optikon työpajassa
Meidän aikamme tarvitsee kykyä havaita todellisuus. On kuin kaleidoskooppi, joka on täynnä joutavaa värikästä silppua, pitäisi muuttaa kaukoputkeksi – ja mikroskoopiksi – ja vielä makroskoopiksi – oikeastaan ontoskoopiksi (ontos – oleminen ja skopein – katsoa), läsnäolevuuden instrumentiksi. Gurdjieffilla on hyvä optikon työpaja tähän, joten aloitetaan todellisuuden tarkkailu yhdessä. Ehkä voimme myöhemmin jopa osallistua ympäröivään tapahtumien virtaan kanssatekijöinä ja kanssaluojina. Se olisi jo kova juttu ja kelpoisa tavoite meille kaikille.  

2021 Paavo Nevalainen

Kuva Gisèle Sarfatin lyhytelokuvasta ’Rencontre inachevée: Louis Jouvet et G.I. Gurdjieff’ 2010.