Aikojen alusta ihminen on pohtinut elämää kuoleman jälkeen. On olemassa moninaisia malleja, oppirakennelmia ja tunnepitoisia ajatusnäyttämöjä. Kuinka paljon näistä on tunnettua, mikä on tuntematonta, ja mikä on pelkkää kauppatavaraa, sillä kysyntäähän tuonpuoleisella on. Sama tuntemattomuus on myös omassa maailmassamme: mikä on ihmisen asema, miksi elämää on, miten maailma perimmältään toimii.
Näihin verrattuna kysymys siitä, kuinka minun tulisi elää, kuinka suhtautua kanssaihmisiini jne. ovat paljon konkreettisempia ja mitä ilmeisimmin helpompia vastata – tai ainakin lukita jokin tilapäinen vastaus. Tosin usein omakohtainen valinta oman elämän arkisissa asioissa, vaikka onkin mahdollinen, on mahdoton toteuttaa omassa elämässä: voimamme, keskittymiskykymme ja tahtomme eivät riitä. Jopa itse elämä on osa suurta tuntematonta.
Mahdottomuus tietää
Gurdjieff mainitsee, että tietty kriittinen massa tietoisia ihmisiä voisi muuttaa ihmiskunnan kohtalon. Mutta on vaikea kulkea ympäriinsä ja havaita yksilöitä, joilla on “tietoisen ihmisen passi”. Gurdjieff totesi, ettemme tunnista kuin juuri seuraavalla kehitysportaalla olevan henkilön, emme ylempiä. On myös vaikea saada muuta kuin eriasteinen henkilökohtainen varmuus oman maailmanmallin (omaksutun tai itsemuovatun) oikeellisuudesta.
Oikeastaan ainoa konkreettinen tuki, mikä ihmiselle jää, on kyky tai vain tavoite asuttaa oma kehonsa ja elää kukin hetki läsnäolevana. Lähes kaikki kosmogoniset mallit, eriasteiset maailmat, runsas kirjallisuus ja monimutkainen teoria sulautuvat lopulta muutamiksi perusperiaatteiksi, joita ei tässä selitetä, mutta jotka (toivoaksemme) ilmenevät päivittäisen työskentelyn aikana. Luultavasti suurimittainen Kosmosta syleilevä viisaus lopulta muuttuu Mullah Nasruddinin tarinoiden kaltaisiksi kiteytymiksi. Lopullinen totuus verhoutuu aina välilliseen.
Ajattelun itseensä kääriytynyt dynamiikka
Ajattelu on evoluution meille suoma kyky kuvitella vaihtoehtoja, jopa mahdottomia vaihtoehtoja. Voimme sitten kommunikoida näitä vaihtoehtoja toisillemme (luultavasti tämä kommunikoinnin kyky kehittyi myöhemmin kuin itse ajattelu). Tunnekeskus pystyy valintoihin, se pystyy tilaisuuden tullen romahduttamaan ajattelun tuottaman ehkä runsaankin vaihtoehtoisuuden. Eräs Gurdjieffin keskeinen kysymys, “Kuka minä olen?” saattaa olla juuri eräänlainen punttisalin paino, hyödytön tai mahdoton itsessään, mutta välineenä ja monta kertaa kohdattuna kysyjäänsä vahvistava harjoite. Ehkä punttisalin laitteiden todellisen välineluonteen näkee vasta kun sali sulkee ovensa ja laitteet odottavat hämärässä seuraavan päivän käyttöä. Ne ehkä näyttäytyvät silloin pelkkinä laitteina? Salin ikkunasta sisälle katsova näkee kaikki vehkeet, ja kuvittelee käyttävänsä niitä, ilman pääsymaksua ja ilman ponnistusta. Ehkä on tietoisuuden taso, jossa ajatuksien ja koko elämän mahdollinen välineluonne näkyy: ihmiskunta – energioita muuntava ohut kalvo Maapallon pinnalla, kuten Gurdjieff asian mallintaa. Ja eräänä osasena ajattelu, joka ei ehkä ikinä pysty puhkaisemaan ajattelijaansa rajoittavaa kuplaa.
Moderni ihminen
Julian Janes kirjoitti kirjan The Origin of Consciousness in the Breakdown of the Bicameral Mind, (1976). Siinä hän hahmottelee teorian, jossa ihmisaivot olivat kahtaisessa (kaksikamarinen, bicameral) toimintatilassa vielä 2000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Pystyimme vastaanottamaan skitsofreenisia viestejä ja määräyksiä jumalilta, ja toimimme usein edesvastuuttomasti ja ilman yksilöllisen tietoisuuden vaikutelmaa. Muutos monokameraaliseen mieleen (jumalia ei ole tai suhde heihin on välillinen, rituaalien ja papiston hoitama. On olemassa minuus ja minuuden tarina, asioilla on syynsä ja seurauksensa) oli hyödyllinen murroskautena, jolloin vanhat yhteisöt murtuivat ja yksilö joutui ahtaisiin muinaiskaupunki- ja maanviljelysoloihin. Kyseessä on uusi mieli, jossa vuosituhansien saatossa yleisin hulluutemme vaihtui skitsofreniasta neurooseihin, ja sitten narsismiin. Ja Gurdjieffin malli ihmisestä rikkinäisenä koneena toimii tämän aikakauden viitekehyksessä.
Uusi ihminen
Nyt on ehkä menossa uusi muutos ihmisen psyykessä. Moni katsoo meidän tulevan läpikotaisin domestikoiduiksi. Meistä tulee hyönteisdrooneja, joita johtaa etäinen johtaja tai tekoäly? Joka tapauksessa joudumme rajoittamaan aiemmin niin impulsiivista (ja aliyksilöllistä) ajatteluamme yliyksilöllisillä, yhteisön antamilla ideaaleilla ja pidäkkeillä. Enää ei ole kyse jumalten käskyistä, vaan ideologioista. En saa enää olla missä mielentilassa tahansa. Minun on paitsi palveltava yhteisöä, myös vaikutettava palvelualttiilta. Ihmisestä tulee isomman koneiston rakennusaines. Tämä vaikuttaa paluulta vanhaan heimoyhteisöön, mutta nyt olemme globaalin kudelman osasia. Huomattava osa henkistä kyvykkyyttämme meni tänä välikautena (vuodet 2000 eKr – 2000 jKr) oman itsemme sopeuttamiseen kulttuuriin, nyt läpiteknologinen kulttuuri on sopeutunut uuteen keinovalikoimaansa ja alkaa poistaa meiltä omaehtoisen impulsiivisuuden viimeisiä lähteitä?
Gurdjieff sanoi: Ellemme yhdistä idän viisautta ja lännen energiaa harmonisesti, maailma tuhoutuu. Yhtäältä väite kuulostaa päivänselvältä, toisaalta se on hämärä. Viisauden ilman itäistä komponenttia voi olettaa kohdistuvan tapaan kokea, elää ja toimia yksin ja yhdessä. Energiaa on kaikki dynamiikkaa aiheuttava ja ‘läntistä energiaa’ on varmaan meihin kohdistuva jatkuva mediapaine, millimetrintarkka yhteiskunnallisten interaktioiden aikataulutus ja tehokkuuden ideaalit, mutta mitä on Idän viisaus? Onko se kykyä säilyttää sisäinen vapaus ulkoisen paineen alla? Vai onko se elämän hidastamista, konmaristelua, estetiikkaa yksityiskohdissa? Ja pitäisikö minun irtaantua yhteiskunnasta, jos näen sen liian pähkähulluna, vai olla mukana loppuun asti?
Toinen mahdollisuus
Useiden huippuunsa organisoituneiden hyönteisyhteiskuntien (mehiläiset, muurahaiset) piirre on kuhnurit ja joutoeläjät, jotka näennäisesti ovat mukana hyörinässä, mutta toimivat yksilöinä ja oman tiensä kulkijoina. Voisiko neljännen tien harjoittajan oveluus (sly man) olla piirre, joka on tärkein tulevassa drooniyhteiskunnassa, jossa valtaosalta on kaikki toivo mennyt? Vai syntyykö paluu pastoraaliseen onnelaan, lokalisoituneeseen yhteiskuntaan. Vai päätyykö Gurdjieffin oppi, joka on tähän asti pitänyt itse itsensä salaisuutena, tulevan yhteiskunnan ylätasoille? Me emme tiedä, mutta on oltava valmiina kaikkeen. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
@ Paavo Nevalainen, 2024
samalta kirjoittajalta: