G. I. Gurdjieff: Kaksi henkiolentoa


Perjantai, 9. helmikuuta 1923

Eräässä muinaisessa opetuksessa kerrotaan, että sinä päivänä, kun Jumala loi ihmisen, hän loi myös jokaiselle ihmiselle kaksi henkiolentoa – hyvän hengen ja pahan hengen tai kuten niitä kutsutaan enkelin ja paholaisen sekä asetti enkelin ihmisen oikealle puolelle ja paholaisen vasemmalle.

Toinen muinainen opetus kertoo, että kun Jumala lähetti henkiolennot töihin planeetoille, ne kysyivät Jumalalta: ”Mitä tehtävää tulemme siellä toimittamaan?” Jumala jakoi henkiolennot niiden laadun mukaan ja sanoi:

”Te, jotka olette oikealla puolen, yritätte johtaa planeetalla asuvat olennot taivaaseen ja te, jotka olette vasemmalla puolen, yritätte johtaa heidät helvettiin.”

Silloin eräs henkiolentojen johtajista kysyi, minkälaiset menetelmät ovat sallittuja eri puolilla oleville hengille. Jumala vastasi:

”Voitte käyttää mitä menetelmiä ja keinoja tahansa. Mutta on eräs olennainen ero. Olkoon oikealla puolen olevien menetelmä – tekeminen ’tekemällä’ ja vasemmalla puolen olevien menetelmä – ’se tapahtuu’. Oikealla puolen olevien menetelmän tulee toimia sen kautta, mikä on aktiivista ja tietoista, ja vasemmalla puolen olevien menetelmän sen kautta, mikä on passiivista ja tiedostamatonta.

Nämä kaksi opetusta, joihin viittaan ovat ikivanhoja. Samalla rinnakkain näiden opetusten kanssa on ollut olemassa toinen uskonto, toisenlainen opetus, joka on olemassa yhä tänä päivänä.

Valtaosa uskonnoista elää, toimii ja uskoo pyhien kirjoitusten, ohjeiden ja käskyjen mukaisesti. Samaan aikaan on ollut olemassa sellaisten oppineiden seuraajien opetus, jotka ovat panneet käytännössä koetteelle kaikki uskonnot, kaikki sanonnat, kaikki opetukset ilman hurmoksellisuutta ja uskoa. He eivät palvoneet sokeasti. Ennen kuin he hyväksyivät jonkin asian, he asettivat sen koetteelle. Se, mikä voitiin ottaa harjoitettavaksi, hyväksyttiin ja ellei voitu, se hylättiin. Tällä tavoin muotoutui uusi uskonto, vaikkakin sen ainekset otettiin muista uskonnoista. Opetus, josta nyt puhun, on suufien opetus.

Tämä opetus sanoo enkelistä ja paholaisesta seuraavaa: Jokainen ihmisen toiminto, jokainen askel, jokainen hetki, jokainen liikahdus on peräisin toiselta tai toiselta hengeltä. Kummankin puolen toiminnan seuraukset asettuvat tasapuolisesti ihmisolentoon todellisesta aineesta muodostuneiksi tietynlaisiksi kerrostumiksi, joita voidaan tutkia ja luokitella. Kukin kerrostuma noudattaa omia lakejaan, jotka johtavat määrättyihin seurauksiin. Ja ihmisen kohdalla niillä asioilla, joita paholainen kuiskaa, on suurempi vaikutus. (Luento keskeytyi…)

Käännös: Neljäs tie Suomessa
Gurdjieff’s Early Talks 1914 – 1931
2014 Book Studio
ISBN: 978-0-9572481-1-3
pp. 229-230

Kirjasuositus: Olemisen todellisuus

Ihminen on itselleen arvoitus. Hän janoaa Olemista, kaipaa kestävyyttä, pysyvyyttä, absoluuttisuutta – hän kaipaa olemista. Osallisuus syvempään todellisuuteen herää kysymyksenä: ”Kuka minä olen – kuka olen tässä maailmassa?” Tämä on polun ensimmäinen askel.

Olemisen todellisuus kirja pohjautuu G. I. Gurdjieffin läheisimmän seuraajan Jeanne de Salzmannin muistikirjoihin ja tarjoaa uutta oivallusta hänen henkiseen opetukseensa – gnosiksen tiehen tai “olemisen tietoon”, jota on välitetty eteenpäin aina kaukaisista antiikin ajoista asti. Olemisen todellisuus on kokonainen ja ainutlaatuisen arvovaltainen opas suuren opettajan ideoihin ja menetelmiin.

Gurdjieff arvosti perinteisiä uskonnollisia harjoituksia, joiden hän katsoi kuuluvan kolmeen yleiseen kategoriaan: fakiirin tiehen, joka liittyy fyysisen kehon hallitsemiseen, munkin tiehen, joka pohjautuu uskoon ja tunteeseen ja joogin tiehen, joka keskittyy mielen kehittämiseen. Gurdjieff esitti opetuksensa Neljäntenä tienä, joka yhdistää näiden kolmen tien eri puolet yhteen itseä koskevan tiedon polkuun. Neljännellä tiellä edistyminen tapahtuu tietoisten ponnistusten kautta kohti sellaista ajattelun ja tunteen laatua, joka saa aikaan uudenlaisen kyvyn rakastaa ja nähdä asioita selkeästi.

Jeanne de Salzmann (1889-1990) tapasi Gurdjieffin Tbilisissä 1919 ja sitoutui tämän oppilaaksi. Ennen kuolemaansa Gurdjieff ohjeisti madame de Salzmannia elämään ”yli 100-vuotiaaksi” vakiinnuttaakseen hänen opetuksensa maailmaan. Hän antoi de Salzmannille oikeudet kaikkiin kirjoituksiinsa ja tanssiharjoituksiinsa. Madame de Salzmann kuoli 101-vuotiaana Pariisissa toteutettuaan neljäkymmentä vuotta Gurdjieffin toiveita kirjojen ja Gurdjieff-keskusten avulla.

Olemisen todellisuus — Gurdjieffin neljäs tie
Alkuteos: The Reality of Being
Tekijät: De Salzmann, Jeanne (Kirjoittaja), Iitti, Vesa (Kääntäjä)
Kustantaja: Viisas Elämä
Painos: 2. painos, 2022

Sinä, minä ja Gurdjieff

Kuva Gisèle Sarfatin lyhytelokuvasta ’Rencontre inachevée: Louis Jouvet et G.I. Gurdjieff’ 2010.

Eräs tunnettu mystikko tapasi ytimekkäästi sanoa, että Gurdjieff on kuollut. Gurdjieff itse esitti, että opetus ja traditiot tahtovat laimentua ajan myötä, alun perin ravitseva ja makoisa kanakeitto muuttuu sukupolvien vaihtuessa laihaksi vesivelliksi ja lopulta pelkäksi haaleaksi vedeksi. Hänen työnsä, joka käsittää ryhmissä tapahtuvan toiminnan, yksilöllisen, sisäisen työn ja massiivisen määrän kulttuurisia tuotoksia, jatkuu edelleen, mutta kuinka merkittävä ja vaikuttava se on tänä päivänä?

Olemisen oppiminen vaatii aikaa
Me haluamme arvottaa asioita, valita parasta ja optimoida ajankäyttöä ja ponnistuksiamme. Haluamme opettajaksi Jeesuksen tasoisen henkilön ja opetusjaksoksi viikonloppuun mahtuvan pikkusession tai mieluummin äänitteitä korvanappiin työmatkalla kuunneltavaksi. Tehokasta sen pitää olla ja parasta laatua. 

Kokonaisuutena elämän valtaisa virta ei tietenkään vaikuta kovin tehokkaalta. Oma talousjärjestelmämme tuhlailee materiaa ja energiaa, ja me itse säästämme vaivoja ja aikaa  haaskataksemme säästyneen ajan ja tarmon viihteeseen ja turhaan toimintaan. Olemme niin sitoutuneita tehokkuuteen, että vanhanaikainen kunnon joutenolo on lähes mahdotonta meille.

Kohti yksilöyttä
Kaikissa opetuksissa on yhteisiä piirteitä: tarvitaan alkuponnistus ja sitoutuminen, tarvitaan suotuisa ympäristö, vuorovaikutusta toisten kanssa, ehkä on jopa autettava toisia heti kun pystyy. Ja samaan aikaan on kunnioitettava elämän suurta salaisuutta. Me olemme perimmältään yksin ja itsellisiä, kohtaamme syntymän vailla omia valmiuksia ja kuolemassa on tietty yksinäisyyden komponentti, joka on monen vanhuksen syvällisen pohdinnan kohteena pitkälti ennen viimeistä hetkeä. Mikä on siis tasapaino yhdessäolon ja yksilöisyyden välillä. Käytän sanaa ‘yksilöisyys’ yksilöllisyyden sijasta, koska ‘yksilöllisyys’ on turhan helppo ja teennäinen lisäke, jonka voi ostaa markkinamieheltä tai kopioida toisilta. 

Kunnon yksilöisyys vaatii kyvyn kohdata ja erota. Gurdjieffin työssä on vahvana yhteisen jakamisen, kuuntelemisen ja kanssakokemisen piirre. Se sanomaton ja ilmaisematon, poluton polku, on yksilöisen ihmisen tie. Gurdjieff puhui siitä, miten me olemme kieroutuneita idiootteja. Meidän on tultava oikeanlaisiksi idiooteiksi (antiikin kreikan ‘idiotes’ tulee sanasta ‘idios’, itsellinen henkilö, jolla oli oikeus saada haltuunsa ruukunsirpale, jota käytettiin kaupunkikohtaisissa kansanäänestyksissä äänten laskentaan). Tie oikeaan idioottiuteen alkaa oman itsen tutkinnalla ja hankkimalla voimaa ja reflektiokykyä nähdä oma itse. 

Todellisuuden tarkkailija optikon työpajassa
Meidän aikamme tarvitsee kykyä havaita todellisuus. On kuin kaleidoskooppi, joka on täynnä joutavaa värikästä silppua, pitäisi muuttaa kaukoputkeksi – ja mikroskoopiksi – ja vielä makroskoopiksi – oikeastaan ontoskoopiksi (ontos – oleminen ja skopein – katsoa), läsnäolevuuden instrumentiksi. Gurdjieffilla on hyvä optikon työpaja tähän, joten aloitetaan todellisuuden tarkkailu yhdessä. Ehkä voimme myöhemmin jopa osallistua ympäröivään tapahtumien virtaan kanssatekijöinä ja kanssaluojina. Se olisi jo kova juttu ja kelpoisa tavoite meille kaikille.  

2021 Paavo Nevalainen

Kuva Gisèle Sarfatin lyhytelokuvasta ’Rencontre inachevée: Louis Jouvet et G.I. Gurdjieff’ 2010.

Samalta kirjoittajalta:

Tosiasiassa me epäilemme
Suuri Tuntematon